maanantai 13. helmikuuta 2017

SavanninSydän




Kahvilan ja Kynttiläpaja kalevantulen välissä oli ollut jo jonkin aikaa tyhjää liiketilaa. Vähän väliä mietimme, että mikä olisi sen hauskempaa kuin tehdä reikä seinään ja laajentaa. Ajatukset ja kysymykset rupesivat pyörimään päässä, että mitä sinne sitten tehdään?
Jonkin ajan kuluttua lamppu syttyi kirkkaaksi ja ideoita rupesi pukkaamaan, ajatus on myymälä! Ja eikun vain soittoa toisen perään ja sähköpostit laulamaan, niin saadaan ideaa eteenpäin.
Lopulta SavanninSydämen avajaiset olivat Lauantaina 8. lokakuuta.

Ihanaa oli huomata, kuinka asiakkaat olivat yhtä innoissaan, kuin me täällä Savannissa. Avajaispäivänä riitti asiakkaita ja palaute on ollut mitä loistavinta. Aina voi kuitenkin kehitellä vähän lisää juttuja. 😉

Mikä siis on SavanninSydän?
SavanninSydän on Kahvila Savannin yhteydessä oleva myymälä. Tuotteet mitä myymme, ovat eri yritysten tuotteita. Ja nämä yritykset ovat:

Sekä lisäksi meillä on myynnissä Sim Finlandin kampaamotuotteita.



Saatiin varma tieto, että reikä tulee seinään. Päätettiin siis
koristella seinä ensin! :)
Siihen tupsahti reikä seinään ja piirrustukset sai kyytiä. 
Monta päivää ja iltaa vietettiin Kahvilalla järjestellessä. Maalailtiin, siivottiin, suunniteltiin.. Välillä tuntui, että voitaisiin jäädä vaikka yöksi töihin. :)


Tässä myymälä vielä tyhjillään.





Viimeinen kuva otettu meistä avajaisten/synttäreiden jälkeen. Nuutuneita tyttöjä, mutta aivan huippu päivä oli. Kiitos vielä ihanat asiakkaat <3
Kiitokset asiakkaille vielä kärsivällisyydestä remontin suhteen. Välillä oli niin kova meteli, ettei kuullut edes omia ajatuksia. 

Terkuin Saana ja Heini